Vegaaniset lannoitteet puutarhassa

Päivitetty: heinä 25

Jos syystä tai toisesta haluat jätää kanankakkarakeet kaupan hyllylle ja kokeilla kotipuutarhan lannoitusta vain kasveilla, lue tämä kirjoitus.


Millä vegaani lannoittaa? Puutarhaliikkeisiin on ilmestynyt kiitettävästi kasvipohjaisia valmislannoitteita, mutta reipas omavarainen puutarhuri tekee lannoitteet tietenkin itse. Kasvit tarvitsevat eniten typpeä, fosforia ja kaliumia sekä erilaisia hivenaineita. Olen yrittänyt omassa puutarhassani käyttää hyödyksi eri lannoitus- ja maanparannustapoja mahdollisimman monipuolisesti toivoen kasvien saavan kaiken tarvitsemansa.


Lue myös aikaisempi kirjoitukseni: Mitä on vegaaninen puutarhanhoito


Minulle tärkeimmät ilmaiset lannoituskasvit ovat ruoho, nokkonen ja rohtoraunioyrtti. Ruohoa käytän typpipitoisena katteena kaikkialla, myös nopeasti kuivuvissa ruukuissa. Ruohokatetta ei kuitenkaan tule riittävästi ja tarvitsen avuksi muuta lannoitusta. Myös nokkonen sisältää paljon kasvua edistävää typpeä. Rohtoraunioyrtti sen sijaan kaliumia ja käy erityisesti tomaateille.


Vegaanista tai ei, käytän myös virtsaa laimennettuna sekä biohiileen sekoitettuna. Ulkohuussin kanssa eläessä virtsalla lannoitus on helppoa ja luontevaa. Tänä vuonna kasvatan myös ensimmäistä kertaa kurpitsoja kompostoidussa huussijätteessä. Huussijätettä on kompostoitava vähintään kaksi vuotta.


Bokashikompostointi sopii minulle hyvin. Suuremmassa taloudessa, jossa kokataan paljon itse, järeämpi lämpökompostori on ollut parempi. Bokashikompostista saan kasveille hyvää tekevää suotonestettä ja ravinteikasta multaa nopeasti.


Yksi asia mitä en ole itse kokeillut, on erilaiset viherlannoituskasvit, joita kasvatetaan omilla alueillaan tai muiden kasvien väleissä. Kasvit niitetään lannoittavaksi katteeksi syötäville kasveille. 



Muistilista


Millä vegaani lannoittaa?


Millä vegaani parantaa maata?

  • bokashi

  • tavallinen komposti

  • viherlannoituskasvit

  • biohiili

  • (kompostoitu huussijäte)


Terveisin, Stella

Haaveiletko vanhasta talosta maalla peltojen keskellä, oravanpyörästä loikkaamisesta ja yksinkertaisemmasta elämästä? 

Jos vastasit yhteenkään kysymykseen KYLLÄ, ryhdy kirjekaverikseni!
Lue lisää täältä, tai liity heti alla olevan kaavakkeen kautta.

  • Facebook
  • Pinterest
  • Instagram

©2019 Stellan kolmas luonto