Viisi syytä miksi kasvimaan sato jää käyttämättä

Keväällä selaat innoissasi puutarhalehtiä ja piirrät paperille millintarkat kylvösuunnitelmat. Posti tuo kotiin vähän liian kalliin siementilauksen ja taimien tila ikkunalla loppuu heti alkumetreillä kesken. Intoa riittää vielä kesäkuun alussa, kun taimet muuttavat pihalle ja saat sormesi multaan pitkän talven jälkeen. Jotain kuitenkin tapahtuu kesän aikana ja elokuun lopussa huomaat monen kasvin päässeen kuolemaan, villiintymään tai venähtämään liian suureksi, eikä pakkanen pursuile itsekasvatettuja herkkuja kellarista puhumattakaan. Kuulostaako tutulta?


Mikä meni vikaan? Tässä muutamia syitä miksi kasvimaan sato jää käyttämättä.

Kyllä, olen itse kokeillut kaikkia.



1. Kasvimaa on liian kaukana

Olit ehkä ajatellut hakevasi pihalta päivittäin tarpeet omaan salaattiin ja tuoreet yrtit ruuan päälle. Jos yrttipenkki on pihan perällä, tämä ei tule ikinä toteutumaan. Olemme laiskoja ja jokainen ylimääräinen askel tuntuu työpäivän jälkeen liian pitkältä. Poissa silmistä, poissa mielestä pitää todellakin paikkansa. Lähellä keittiötä oleva kasvimaa sen sijaan innostaa käyttämään ja hoitamaan rehuja ihan eri lailla.


2. Väärät kasvivalinnat

Saitko mummolta kamalasti vahvaa lipstikkaa ja naapurilta leviävää iisoppia? Tai hommasitko hauskan kuuloisia eksoottisia uutuuksia? Tuliko marjoja liikaa, mutta kukaan ei syö hilloa ja juo mehua? Tunnustan, esimerkiksi oma yrttipenkkini pursuilee makuja, joita en osaa vielä käyttää tai joista en oikeastaan edes pidä. Tältä virheeltä välttyäkseni kasvatan nyt paljon helppokäyttöisiä kasviksia ja tuttuja yrttejä kuten ruohosipulia, basilikaa ja persiljaa. Ehdotan myös uusin säilömistapoihin ja resepteihin tutustumista.


3. Huono aikataulutus ja ajanpuute

Toukokuussa odotamme ensimmäisiä retiisejä kieli pitkällä ja elokuussa kasvikset tulevat jo korvista ulos. Siemenpussien kyljessä olevia kylvöohjeita ei tarvitse noudattaa orjallisesti, vaan kasvukautta voi aikaistaa tai myöhäistää, vaikka omien lomien mukaan. Todella monia kasveja pystyy kylvämään kahdesti tai jopa kolmesti kesässä. Jos koko sato valmistuu kerralla, saattaa reippainkin puutarhuri uupua pilkkomiseen, kuivattamiseen, pakastamiseen, hilloamiseen ja pikkelöimiseen.



4. Ei säilytystilaa sadolle

Lempipuutarhakirjassani neuvotaan aloittamaan kotitarveviljely ketjun viimeisestä vaiheesta, eli sadon säilyttämisestä. Ennen kasvimaan perustamista pitäisi siis kunnostaa maakellari, päivittää pakastin ja hankkia kuivuri. Uskonkin että suuri osa sadosta jää hyödyntämättä säilytystilan puutteiden takia.


5. Haukkasit liian ison palan

Joskus kasvimaan sato jää käyttämättä ihan vain siitä syystä että kipinä hommaan sammuu, koska tekemistä onkin liikaa. Viljely on sata kertaa työläämpää kuin tv-ohjelmat, puutarhalehdet ja blogit antavat ymmärtää. Kokemusta on esimerkiksi kaupungin vuokrapalstasta, joka jäi niin huonolle hoidolle, että yritimme nolona hakea perunat salaa yöllä. Emme halunneet kohdata muiden viljelijöiden paheksuvia katseita. En palstaa vuokratessani tajunnut miten iso ala aari oikeastaan on, varsinkin jos se on kivikovaa savipellonpohjaa täynnä juolavehnää.


Miksi sinulla on jäänyt sato hyödyntämättä, vai jääkö?


Terveisin, Stella

523 katselukertaa

Haaveiletko vanhasta talosta maalla peltojen keskellä, oravanpyörästä loikkaamisesta ja yksinkertaisemmasta elämästä? 

Jos vastasit yhteenkään kysymykseen KYLLÄ, ryhdy kirjekaverikseni!
Lue lisää täältä, tai liity heti alla olevan kaavakkeen kautta.

  • Facebook
  • Pinterest
  • Instagram

©2019 Stellan kolmas luonto